Formula 1 VPN-Suomi

Yleinen

Ääliö ulkomailla

11.08.2014, tiinak

Otsikon mukaisella teemalla mennään. Jos joku ei tiedä kyseistä sarjaa niin siinähän tämä eräs ääliö kiertää eripuolella maailmaa ja valittaa aika pitkälti aivan kaikesta ja ei sopeudu kulttuuriin millään muotoa. Huikea matkailuohjelma, suosittelen. Tämä kirjoitus on siis nyt vain pelkkää valittamista siitä mikä kaikki on pielessä. Sain palautetta blogini asiallisuudesta niin tässä kirjoituksessa ei ole mitään asiallista. Nämä ajatukset ovat niitä jotka aivan ensimmäisenä tupsahtaa päähän ennen kuin ehtii edes kunnolla ajattelemaan. Useimpina päivinä kaikille näille kulttuurieroavaisuuksille vain hämmästelee kuinka erilailla toimimme ja pyrkii ymmärtämään. Mutta sitten tulee niitä hetkiä kun väsyttää ja vituttaa.

Joten lähdetään ensimmäisenä siitä, että PERKELE kun täällä ei aikakäsitys ole porukalla samanlainen kuin meillä siellä ihanassa koto Suomessa. Olenkohan vielä kertaakaan ollut tunnilla joka olisi alkanut ajallaan. Epäilen. Täällä ihan tosissaan on koululla käytössä akateeminen vartti. Taksikin ilmoittaa että tulee viiden minuutin päästä niin siellä sitä vielä pihalla kylmissään odotellaan kaksikymmentä minuuttia myöhemmin. Meinasi tulla ihan kiire baariin.

Ja jos Suomessa valitetaan byrokratiasta ni tervetuloa tänne Brasiliaan. Täällä on vielä se hieno puoli, että varmaan puolet rahoista hupenee valtiolla korruptioverkkoon ja kun sanon puolet niin se saattaa olla jopa liian optimistinen arvio. Henkilökohtaisesti tämä byrokratia vituttaa siinä kohtaa kun tarvii ravata toisella puolella kaupunkia ilmoittamassa itsestään poliisilaitoksella. Se että olen hankkinut viisumin ei suinkaan ole riittävää täällä. Ensimmäisellä kerralla mennään poliisilaitokselle siitä syystä, että he antavat sinulle ajan koska tulla uudestaan sinne. Ja tätähän ei voi muuten hoitaa kun käymällä paikan päällä. Seuraavalla kerralla sitten roudataankin kaiken näköistä liibalaaba lappua ja passikuvia ja otetaan sormenjälkiä.

Ihmisillä täällä ei ole minkäänlaista omaa tilaa kuten Suomessa. Ahdistaa niin helvetisti välillä kun porukka puhuu 10 sentin päässä omasta naamataulusta tai kun bussissa toinen yskii takanasi hiukset puhtaaksi. No eipä bakteerit päässyt leviämään omasta päästäni kauemmaksi. Miellyttävin bussimatka oli kyllä tänään kun bussi taas kerran aivan täynnä, mikä on täällä ihan normaalia, ristin merkkiä saa tehdä jos pääsee istumaan. Mutta ei siinä että bussi oli täynnä, joku oli onnistunut vielä oksentamaan bussin sisälle joten haju oli mitä miellyttävin.

Mielestäni koko maailman tulisi kyllä puhua suomenkieltä tai edes sitten sitä englantia. Useammin kuin kerran täällä on saanut poskeet punasena pällistellä asikaspalvelijaa ja yrittää ymmärtää mitähän kyseinen henkilö mahtaa sanoa. Yksinkertaiset toimenpiteet tuntuu kestävän aina ikuisuuden. Toinen mikä täällä kestää aina ikuisuuden on kaupan kassalle pääsy. Siellä sitä jonotellaan aina kaupassa helvetin kauan ku myyjä pakkailee ostokset kymmeneen muovipussiin vaikka ostoksia olisi se neljä kappaletta. Lidliin kaikki koulutukseen ja sekunttikello päälle.

Brasilialaiset olisivat varmasti onnessaan Suomessa kun siellä niitä pakkasiakin on. Ainakin jos päättelee näitä yleisiä lämpötiloja. Ruoka tarjoillaan kylmänä, hanavesi on kylmää, pesukoneessa ei todellakaan ole mitään lämpöasteita vaatteille. Ne pestään kylmällä vedellä kuten astiat ja puhdasta tulee.  Kaksi vuorokauttahan ei muuten riitä vaatteiden kuivumiseen täällä.

Baarissa on tultu kysymään, että voiko kysyjän ystävä suudella minua, mutta koska suutelijaehdokas ei puhua englantia niin kaverin on kysyttävä. Niin vittuakos sitä mitään juttelemaan ei muuta kuin kieltä vaan kurkkuun.

Jottei nyt mee ihan porovideoksi, niin eiköhän siinä nyt ollut ihan tarpeeksi tälläisiä kulttuurieroja. Ja todellisuushan tässäkin on, että edellä mainitut asiat ei oikeasti minua noin pahasti vaivaa mitä tekstistä saattaa ymmärtää, paitsi se oksennus vaivasi, ja se nyt ei ollut niinkään että täällä kulttuuriin kuuluu oksennella bussiin. Samaa tapahtuu Suomessa varsinkin opiskelijamatkoilla. Mutta nämä voisivat olla kyllä sellaisia asioita mitkä suomalaista mieltä vähän järkyttää. Ja mistä sitä tietää kuinka tympääntynyt olen noihin asioihin muutaman kuukauden päästä, koska tässähän nyt elellään tätä kuherruskuukautta niin kaikki on ihanaa. Paitsi kotiläksyt ja oksennus. Se mikä täällä olossa on parasta on juuri se, että asiat ovat erillailla kuin Suomessa. Eihän vaihtoon tai pidemmälle reissulle kannata lähteä, jos hakee sitä lihapullia ja muusia eikä ole valmis kokeilemaan mitään uutta. Ainakin kovin suppea kuva jää maasta, ja sen rikkauksista mitä sillä on tarjottavana.

WP_20140802_041

tähän artikkeliin on hyvä laittaa kaikki perseelleen menneet otokset.

nää kuvat näissä askeissa ei naurata.

nää kuvat näissä askeissa ei naurata.

onnistunut selfie

onnistunut selfie

kyllä krapula ja aurinko menee kivasti yhteeen.

kyllä krapula ja aurinko menee kivasti yhteeen.

 


2 vastausta

  1. elina sanoo:

    :DD ihana kesseli! tuli ikävä! 🙁 mun lemppari on ehdottomasti toi sun hyvin onnistunut selfie. Mutta toivoisin ehdottomasti seuraavaks videopostausta! koska haluisin nähä sun naamas puhumassa

  2. enni sanoo:

    :DDDDD ♥

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *